- Vinkit
'
Tuomas Vuorinen on töissä kaivos- ja louhintakoneita valmistavassa Sandvik Mining and Construction Oy:ssä. Tuomas on valmistunut koneistajaksi Raision ammattiopistosta keväällä 2008.
Tuomas tutustui Sandvikiin jo opiskeluaikana. Hän suoritti yrityksessä opintoihin liittyvän harjoittelujakson, joka jatkui kesätöillä. Seuraavaksi Tuomaksen toivelistalla on vakituinen työpaikka.
- Koneistajan hommat ovat juuri sellaisia, mikä minua kiinnostaa. Parasta täällä on hyvä ilmapiiri, kaikki ovat kavereita keskenään. Se on mahtavaa.
Mitä koneistaja sitten tekee?
Koneistaja valmistaa kappaleita ja koneen osia valamalla, puristamalla, polttoleikkaamalla tai lastuavilla työstömenetelmillä, esimerkiksi jyrsimällä, hiomalla tai koneistamalla. Koneistaja tulkitsee työpiirustuksia ja valmistaa tuotteen esimuotoilluista metalli- tai muoviaihioista.
Tuomaksen työhön kuuluu viimeistellä kappaleiden muodon ja pinnat. Pienkoneistuksessa taas viimeistellään erilaisia koneen osia, esimerkiksi rattaita.
- Työtehtävänäni on erilaisten kaivoskuormaajan osien loppukoneistus. Siinä viimeistellään kappaleen reiät ja ajetaan tasopinnat suoriksi.
Tuomas viihtyy työssään. Vaikka hän ei ennen opiskeluja tiennyt mitä koneistajan ammatti tarkalleen ottaen pitää sisällään, valinta on osunut nappiin.
- Koneistus on minun juttuni. Parasta on säätäminen ja se, että saa kaiken oikein. Siitä tulee onnistunut fiilis. Tietenkin myös palkka on tärkeä ja sitten se, että tykkää tehdä tätä työtä. Tylsiä taas ovat pitkät odotusajat. Joskus kone valmistaa ohjelmoitua muotoa kauan, ja silloin täytyy vain odotella kappaleen valmistumista.
Työssä eduksi ovat hyvä muisti, tarkkuus ja itsenäinen työote.
- Koneistajan hommissa tarvitaan muistia, koska koneen eri toiminnot pitää muistaa. Myös koneenkäyttöjärjestelmiä on erilaisia ja niiden oppiminen kestää oman aikansa. Sekin on hyvä, jos pystyy työskentelemään yksin niin, ettei jonkun tarvitse koko ajan katsoa perään.
Teknologiateollisuudessa on töitä tulevaisuudessakin
Tuomakselle oli jo seitsemänneltä luokalta lähtien selvää, että hänen tulevaisuutensa työ liittyy kone- ja metallitekniikkaan.
- Teknologiateollisuus tuntui jo silloin luontevalta vaihtoehdolta. Veljeni on valmistunut mekatroniikka-asentajaksi ja isäni tekee levyseppähitsaajan hommia. Tämä työ tuntuu omalta ja työmahdollisuudet ovat hyvät.
Teknologiateollisuuden ammattien suosio on kasvanut viime vuosina. Tuomaksen mukaan se on hyvä asia, koska teknologiateollisuuden yrityksissä tarvitaan uusia osaajia.
- Meillä on täällä Sandvikilla nuoriakin työntekijöitä. Monissa yrityksissä työntekijät ovat huomattavasti vanhempia. Lähitulevaisuudessa tulee siis olemaan paljon työpaikkoja tarjolla.
Jatkokoulutus on varteenotettava vaihtoehto
- Työkaverini ovat käyneet kursseilla. Koulutuksiin ja kursseille osallistuminen on tärkeää, koska niillä ylläpidetään ja laajennetaan omaa ammattitaitoa. Olen itsekin miettinyt jatkokoulutusta, vaikka en koskaan koulunpenkillä viihtynytkään. Minua kuitenkin kiinnostaisi vuoden mittainen koneistajamestari-koulutus. Siinä pääsisi laajentamaan näkökulmaansa ja osaamistaan.
Perusluonteeltaan Tuomas kuvaa itseään rauhalliseksi ja aluksi melko hiljaiseksi. Tyynen ulkokuoren alla asuu silti varsin puhelias kaveri.
- Vapaa-aikana touhuan pääasiassa kavereiden kanssa, käymme esimerkiksi kalastamassa tai pelaamassa tennistä. Nytkin vietimme viime viikonlopun festareilla. On tärkeää jättää aikaa kavereille. Niitä ei saa unohtaa, vaikka käykin työssä.
Sandvik Mining and Construction Oy
Sandvik on kansainvälinen korkean teknologian teollisuuskonserni. Konserni valmistaa louhinta- ja materiaalinkäsittelylaitteita, sekä tarjoaa niihin liittyviä palveluita. Lisäksi yrityksen osaamisalueeseen kuuluvat metallintyöstöön tarkoitetut työkalut, ruostumattomat materiaalit, erikoismetalliseokset sekä prosessi- ja lajittelujärjestelmät. Konsernilla on noin 45 000 työntekijää 130 maassa.
Sanvik-konserniin kuuluva Sandvik Mining and Construction -liiketoiminta-alue on maailman johtava louhinta- ja materiaalinkäsittelylaitteiden ja niihin liittyevien palvelujen tuottaja. Kansainvälisiä tuotemerkkejä ovat muun muassa Sanvik, Tamrock ja TORO. Undergroung Hard Rock Mining- asiakassegmentti vastaa maanalaisen kivenlouhinta- ja käsittelyteknologian kehittämisestä, valmistamisesta ja markkinoinnista maailmanlaajuiselle asiakaskunnalle. Sandvik Mining and Construction Oy:n Suomen toiminnoissa työskentelee noin 1400 henkilöä.
