- Vinkit
'
Jaana Niemi, laihialainen projekti-insinööri työskentelee Vaasa Engineeringillä pienjännitekojeistojen suunnittelijana. Tehtäviin kuuluu projektien hoidon lisäksi komponenttien määrittelyä, piirikaavioiden suunnittelua, tuotteiden testausta ja valmistuksen valvontaa sekä erilaista dokumentointia asiakkaille. ”Työ on haastavaa, vaihtelevaa ja välillä yllätyksellistäkin, ei mitään toistuvaa rutiinihommaa. Kojeistot räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Yksi projekti kestää pari kuukautta ja sitten siirrytään uuteen. Meillä on hyvä tiimi ja erinomainen työilmapiiri.” Näin kuvailee projekti-insinööri työtään.
Lehti-ilmoituksesta kaikki alkoi
Psykologian opinnot vetivät Jaanaa puoleensa lukiossa. Mutta, sitten hän huomasikin Vaasan yliopiston lehti-ilmoituksen, jossa haettiin opiskelijoita yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun yhteiseen teknologian koulutukseen. Hän päätti pistää paperit sisään ja sekös kannatti: Jaana pääsi suoraan opiskelemaan sähkövoimatekniikan koulutusohjelmaan! Pääaineena hänellä oli sähkönsiirto, sivuaineina energiatekniikkaa ja tuotantotaloutta.
”Pidän todella työstäni ja olen onnellinen että päädyin opiskelemaan sähköä!” Jo opiskelukin oli hänestä mukavan haastavaa. Siinä pääsi treenaamaan ongelmanratkaisua ja päättelyä, jota tarvitaan työssä. Jaana haluaa nostaa esille myös sen, että sähkövoimatekniikka ei suinkaan ole pelkästään miesten ala - opiskelemassa ja töissä on nykyään entistä enemmän naisia!
Mahdollisuudet avautuvat, kansainvälisestikin
Jaanalla on vankka näkemys, että DI:n tutkinnolla tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä. ”Tutkinto on hyvin yleispätevä ja antaa valmiudet moneen erilaiseen ammattiin. Itseäni kiinnostaa teollisuus. Näissä töissä ratkotaan paljon ongelmia, kehitysprojekteissa luovuuden käytöllä ei ole rajoja.”
Kansainvälisyyttä Jaana pitää itselleen tärkeänä ulottuvuutena. Tässä työssä mahdollisuudet siihen ovatkin erinomaiset. Kaikki projektit menevät ulkomaille ja päivittäinen työkieli on englanti. Jaanalle vaihto-oppilasvuosi USA:ssa kartutti mukavasti nyt tarvittavaa kielitaitoa. Jossain vaiheessa myös ulkomaankomennus sopisi mainiosti Jaanan suunnitelmiin.
”Meidän teknologiamme näkyy ihan konkreettisesti siinä, ettei tarvitse elää kynttilän valossa. Esimerkiksi valaistus, lattian lämmitys ja kaikki muut sähkön mahdollistamat asiat saadaan sähkövoimantuotannon avulla.”
Vaasa Engineering Oy
Vaasa Engineering tarjoaa automaatio- ja sähköistysratkaisuja energian tuotantoon, siirtoon, jakeluun ja käyttöön maailmanlaajuisesti. Yritys toimittaa kokonaisprojekteja tai niiden osia sisältäen suunnittelun, hankinnat, projektijohtamisen, asennukset, käyttöönotot ja koulutuksen.
Vaasa Engineering Oy:n asiakkaita ovat voimantuotanto ja -siirtoyhtiöt, sellu- ja paperi- sekä metalli- ja prosessiteollisuusyhtiöt, joista osa toimi Suomessa ja osa globaaleilla markkinoilla.
