'


Hitsaustekniikan tohtori Tulevaisuuden tehtaalta

Eipä arvannut Tommi Jokinen 15 vuotta sitten teatterikouluun pyrkiessään, että tulee väittelemään tohtoriksi ja työskentelemään Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen tutkimustiimin vetäjänä paikassa nimeltään Tulevaisuuden tehdas. Orastavat haaveet näyttelijän urasta hiipuivat kuitenkin jo pääsykokeissa, ja Tommi suuntasi konetekniikkaa opiskelemaan Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon. Siellä häntä alkoi erityisesti kiinnostaa hitsaustekniikka, mistä urkenikin sitten työ- ja tutkijanura. Tuore diplomi-insinööri otti vauhtia lentokoneteollisuudesta ja siirtyi sieltä VTT:lle töihin ja jatko-opintojen pariin. Väitöskirja laserhitsauksesta valmistui vuonna 2004 ja se palkittiin vuoden parhaana hitsausprosessien tutkimustyönä maailmassa.

Tommi on hyvä esimerkki ihmisestä, joka ei lukiossa tarkasti tiennyt, miksi isona haluaa tulla, sillä mahdollisia vaihtoehtoja oli useita. Sellaista tilannetta ei hänen kokemuksensa mukaan tarvitse pelästyä, mutta ei kannata myöskään tuudittautua siihen, että vastaus tuodaan valmiina nenän eteen. Kun on aktiivinen monella alueella, niin omalta tuntuva ala löytyy varmasti.

Tommi viihtyy erinomaisesti valitsemallaan alalla ja työssään 10 hengen tutkijatiimin johtajana. Siinä yhdistyvät akateemisen ja yritysmaailman parhaat puolet: saa tehdä jonkin verran akateemista perustutkimusta, mutta päätyö on kuitenkin käytännönläheisessä tuotekehitystyössä yritysten kanssa.

Tohtori saa tehdä tyhmiäkin kysymyksiä

Parasta tohtorin tutkinnossa on Tommin mukaan se, ”ettei tarvitse päteä koko ajan, saa tehdä tyhmiäkin kysymyksiä” eli väitöskirja pätevöittää ihmisen hyväksi tutkijaksi. Väitöskirjan tekeminen sinänsä on vaativaa, siihen tarvitaan innostusta, suurta kunnianhimoa ja sisua – samassa ajassa rakentaisi parikin omakotitaloa.

Tommin erikoisalue, sädetyöstötekniikka ja laserhitsaus, on yksi nopeimmin kehittyvistä tekniikan aloista. Alan osaaminen ja tutkimus Suomessa on keskittynyt Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja VTT:n yhteiseen lasertyöstön laboratorioon, jotka kutsutaan myös Tulevaisuuden tehtaaksi. Lasertekniikkaa käytetään monien erilaisten ja -kokoisten tuotteiden valmistamisessa – kännyköistä aina fuusiovoimalan rakenteisiin.

Tulevaisuuden tehdas eli Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja VTT:n yhteinen lasertyöstön laboratorio on kansainvälisesti arvostettu tutkimus- ja kehittämiskeskus. Tulevaisuuden tehtaassa yritykset voivat osallistua erilaisiin kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimushankkeisiin. Tulevaisuuden tehtaassa on lisäksi ohutlevytekniikkaan liittyvä tutkimus- ja opetustoimintaa.

Lue lisää: Tulevaisuuden tehdas