- Vinkit
'
”Ennen harrastus, nyt myös työ.” Joakim Uimonen on onnistunut siinä mistä moni unelmoi: yhdistämään opintonsa ja harrastuksensa työhön! Hän työskentelee tuotekehityspäällikkönä polkupyöräpuolella Tunturi Oy:ssä. Aikoinaan hän haaveili autonkorjaajan ammatista, mutta päätyi kuitenkin osittain sattuman ja osittain matematiikan ja fysiikan kiinnostuksen ohjaamana Otaniemeen Teknilliseen korkeakouluun ja valmistui sieltä diplomi-insinööriksi konesuunnittelupuolelta pääaineena tuotekehitys. Hän teki diplomityönsä Nokian Tutkimuskeskukselle aiheena puettavan tietokoneen käyttöliittymä pyöräilyn ja muun liikkumisen aikana. Hän oli kolme vuotta töissä Nokialla ennen kuin jatkoi opintoja Taideteollisessa korkeakoulussa teolliseksi muotoilijaksi. Erityisesti häntä kiinnosti tuotteiden konseptisuunnittelu, laitteiden käytettävyys, esitystekniikat ja se miltä tuotteet tuntuvat ja näyttävät. Kesätöinä Joakim oli opiskelun ohessa fillarikorjaajana seitsemän vuoden aikana. Teolliseksi muotoilijaksi valmistuttuaan hän oli hetken töissä mainostoimistossa ja isossa muotoilutoimistossa kunnes Tunturi Oy:stä soitettiin ja pyydettiin töihin.
Monipuolista työtä monipuolisessa ympäristössä
Tuotekehityspäällikön työssään Joakimin päätehtävä on pitää tuotevalikoima kunnossa eli huolehtia saatavilla olevien pyörien malleista ja tarjonnasta. Pääasiassa hän tekee insinöörin työtehtäviä valikoiden yhdessä tuotekehitystiimin kanssa kestävät ja oikean hintaiset komponentit, mutta teollisen muotoilijan näkemystä tarvitaan kun mietitään millaisia rungonmuotoja, värejä ja grafiikkaa käytetään erilaisissa pyörissä eri käyttäjille. ”Työ on pitkälti protojen suunnittelua ja kommunikointia erilaisten toimittajien kanssa, eli palavereissa mietitään miten mallistoa kehitetään, millainen on tulevan vuoden mallisto ja miten eri komponentteja saadaan tehtailta.”
Työpäivät vaihtelevat paljon, mutta aina tärkeintä on se, että tuotantolinjat toimivat koko ajan ja jos ongelmia tulee, ne pitää ratkaista nopeilla päätöksillä. Osa päivistä kuluu kauppiaiden kanssa keskustellessa siitä, millaisia pyöriä he haluavat ja mitä mieltä he ovat olleet Tunturin pyöristä. Myös asiakkaiden kuunteleminen on tärkeä osa työtä. Pyörien testaaminen, se miten suunnitellut uudet pyörät toimivat käytännössä, onkin hauska osa työtä, sillä se on Joakimille harrastus.
Työssä on runsaasti yhteistyössä toimimista ja ulkomailla matkustelua. Pitää seurata mitä maailmalla pyörämarkkinoilla tapahtuu lukemalla lehtiä, internetiä ja käymällä messuilla. Matkustelua kertyy myös vierailuista ulkomaan tehtailla, sillä esimerkiksi pyörän rungot hitsataan Taiwanissa ja Kiinassa. Kansainvälisyyden takia kielitaito onkin tärkeää, etenkin englantia tarvitaan paljon.
Pohdi omaa kiinnostustasi!
Koulutusalan valintaansa Joakim on tyytyväinen: ”Teknillinen koulutus antaa mielettömän paljon erilaisia mahdollisuuksia valita omaa tulevaisuuttaan, eli sitä mikä itseään kiinnostaa. Esimerkiksi harjoitustöissä voi usein ottaa oman kiinnostuksen kohteen huomioon. Mulla se oli fillarit ja missä mä nyt oon töissä!” Alaa miettiessä kannattaa tutustua yrityksiin, lukea lehtiä, olla vähän kaikesta avoimesti kiinnostunut ja pohtia omaa kiinnostustaan. ”Olen koko ajan miettinyt sitä, mikä minua kiinnostaa ja siten olen toiminut. Koneinsinöörinä oli hauskaa ja teollinen muotoilu täydensi sitä loistavasti, ja sitten vielä sain yhdistettyä fillarit siihen. Tyytyväisiä ollaan!”
Teknillisen alan tulevaisuus ja työllisyys näyttävät Joakimin mielestä lupaavilta, sillä teknologian merkitys yhteiskunnassa kasvaa koko ajan. Polkupyöräalallakin riittää töitä, vaikka ”toistaiseksi fillari onkin vain fillari”. Uudet innovaatiot ja kehittäminen kuitenkin pitävät huolen siitä, että uusia malleja ja ratkaisuja syntyy koko ajan. Myös kuntopyöräpuoli on nostamassa päätään terveysinnostuksen myötä. Eivätkä fillareiden kysyntä ja tarve niin vain koskaan katoa! Joakimin mottona on ”tee mitä tykkäät ja nauti!” Teknillinen koulutus avaa monia mahdollisuuksia ja oman kiinnostuksen yhdistäminen siihen on tärkeää. Hienointa on, että se voi myös avata vielä enemmän mahdollisuuksia. Vinkkinä opiskelusta Joakim antaa vielä sen, että jo opinnoissa kannattaa oppia ottamaan huomioon deadlinet, koska työelämässä toimitaan niiden mukaan. Tärkeää on olla kiinnostunut uuden oppimisesta ja kehittämisestä sekä tulla toimeen toisten ihmisten kanssa!
Tunturi Oy
Tunturi Oy Ltd valmistaa ja markkinoi kuntovälineitä sekä polkupyöriä liikkuvalle ja kunnostaan huolehtivalle ihmiselle. Tunturin edistyksellisissä ja innostavissa tuotteissa yhdistyvät tämän päivän tekniset innovaatiot yli 80 vuoden kokemukseen.
Tunturi kuuluu kansainväliseen Accell Group-konserniin. Tunturin pääkonttori sijaitsee Turussa. Tunturin liikevaihdosta kuntovälineiden osuus on 65 % ja polkupyörien ja varusteiden osuus 35 %. Kuntovälinetuotannosta viennin osuus on 90 %. Tunturin kuntovälineiden päämarkkina-alueet ovat Iso-Britannia, Saksa, Itävalta, Sveitsi, Benelux-maat ja Pohjois-Amerikka.
Tunturilla on laaja jakeluverkosto lähes 50 maassa. Tunturi on yksi maailman tunnetuimmista kuntovälinemerkeistä. Suomessa Tunturi on markkinajohtaja sekä polkupyörissä että kuntovälineissä.
Tunturin vahvuuksia ovat vahva tuotemerkki, pitkät perinteet sekä edelläkävijän asema. Tunturin vahvalla maineella on yksinkertainen selitys: Tunturi on aina panostanut laatuun ja tuotekehitykseen, ja näin Tunturi on pystynyt tarjoamaan markkinoiden johtavia tuotteita.
