- Vinkit
'
Motoristi kurvasi teknologiateollisuuteen
Mika Luopajärvi luonnehtii itseään avoimeksi ja rehelliseksi. Moottoriurheiluun hurahtanut nuorukainen oli jo matkalla alan ammattilaiseksi, mutta teknologiateollisuus vei voiton. Vaasan ammattikorkeakoulussa koneinsinööriksi opiskellut Mika työskentelee kansainvälisen Wärtsilä-konsernin ostotoiminnoissa. Teknillisen koulutuksen suurimpana antina Mika pitää analyyttista ajattelu- ja lähestymistapaa, jonka avulla pystyy suoriutumaan hyvinkin erilaisista työtehtävistä. Selkeästä ajattelusta on hyötyä laajemminkin monissa elämän asioissa.
”Teknillinen koulutus avaa mielestäni maailman täynnä erilaisia mahdollisuuksia. Itse toimin teollisuudessa ostotoiminnoissa ja opiskelukavereitteni nykyiset työtehtävät vaihtelevat CNC-koneistajasta pörssiyhtiön toimitusjohtajaan”, Mika hehkuttaa.
Alan kansainvälisyyteen Mika sai ensimmäisen kerran tuntumaa jo opiskeluaikana harjoittelujaksolla Sveitsissä. Työelämään siirtyessään hän kuitenkin yllättyi siitä, miten laajaa suomalaisten teknologiateollisuusyritysten kansainvälinen toiminta on. Myös suomalaisinsinöörien korkea arvostus maailmalla tuli mukavana yllätyksenä. Mika uskoo suomalaisen insinööriosaamisen olevan jatkossakin kysyttyä ja kilpailukykyistä.
Pilke silmäkulmassa kansainvälisessä verkostossa
Mika toimii Category Managerina Wärtsilän kansainvälisessä hankintaorganisaatiossa ja hänen vastuualueeseensa kuuluvat automaation komponentit. Hän vastaa niiden hankinnan suunnittelusta sekä maailmanlaajuisen toimittajaverkoston ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Samalla Mika johtaa alueensa kansainvälistä hankintatiimiä, johon kuuluu ostajia Suomesta, Italiasta ja Sveitsistä. Mikan tarkoituksena on luoda mahdollisimmat hyvät edellytykset ostajatiimille, joka käytännössä hoitaa hankintojen tekemisen.
Mikan päivittäiseen työhön kuuluu mm. hintaneuvotteluja ja sopimusten tekemistä tavarantoimittajien kanssa sekä erilaisissa kehitys- ja yhteistyöprojekteissa toimimista. Tarvittaessa ratkotaan syntyneitä ongelmatilanteita toimittajien kanssa. Hän tekee tiivistä yhteistyötä myös Wärtsilän tuotekehittelijöiden kanssa ja työskentelee samoissa tiloissa heidän kanssaan. Päivittäisenä työkielenä on englanti.
Mika nauttii työn monipuolisuudesta, nopeatempoisuudesta, itsenäisyydestä ja ihmisläheisyydestä: ”Tätä työtä tehdään ihmisten kanssa. Yhteistyö ja vuorovaikutus ovat oleellinen osa tehtäviä, ja kansainvälisyyden yhä lisääntyessä erilaiset tiimit ja verkostot muuttuvat entistä tärkeämmiksi.”
Mika tekee töitä pilke silmäkulmassa ja suurella sydämellä. Elämä on hänelle jatkuvaa oppimista ja kehittymistä. Hän on panostanut erityisesti johtamiseen ja henkilöstöasioihin, kaupalliseen ja talousosaamiseen, ongelmanratkaisuun ja kielitaidon kehittämiseen. Tulevaisuuden suunnitelmissa on laajentaa osaamista ja jatkaa opiskelua kaupallisella puolella.
Moottoriurheilu kuuluu edelleen Mikan harrastuksiin ja muodostaa tärkeän vastapainon työlle. Ei liene yllätys, että koneinsinöörillä harrastuksesta 80 % on ”rassaamista” ja 20 % ajamista – vapaa-aika kuluu paljolti oman enduropyörän rakentamisessa.
Wärtsilä Oyj
Wärtsilä on edelläkävijä merenkulun ja energia-alan laitteiden, ratkaisujen sekä palvelujen toimittajana. Wärtsilän ratkaisut tukevat asiakasyritysten liiketoimintaa tuotteen koko elinkaaren ajan. Wärtsilä kehittää teknisiä sovelluksia, joista hyötyvät sekä asiakkaat että ympäristö. Innovatiivisten tuotteiden ja palvelujen avulla Wärtsilän tavoitteena on olla kaikkien asiakkaittensa arvostetuin yhteistyökumppani. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi yli 15 000 ammattilaista työskentelee Wärtsilän 150 toimipisteessä 70 maassa. Wärtsilän osakkeet on listattu Pohjoismaisessa Pörssissä Helsingissä.
Tiesitkö muuten, että ...
Wärtsilä toimittaa perusvoimantuotannon ratkaisuja syrjäisille alueille ja saarille. Esimerkiksi Karibian saarilla asukkaat ja lomailijat saavat sähkönsä mitä todennäköisimmin Wärtsilän toimittamasta voimalasta. Yritys on toimittanut noin 80% kaikista vuoden 2000 jälkeen Karibian alueelle asennetuista voimalaitoksista.
