- Vinkit
'
Otaniemen Teknillisestä korkeakoulusta laivanrakennuspuolelta diplomi-insinööriksi valmistunut Mervi Pitkänen työskentelee STX Europella kehityspäällikkönä. Laivainnostus kumpusi lapsuuden laivamatkustelun herättämästä kiinnostuksesta, vaikka itse koulutuksesta hän ei etukäteen paljoakaan tiennyt. Ovathan risteilijäautolautat, jäänmurtajat ja maailman suurin risteilijä aina yksilöllisiä ja mielenkiintoisia tuotteita. Vai miltä kuulostaa surffipaikka yläkannella, luistinrata, lainelautailu, vesipuisto tai vuorikiipeily merinäköalalla laivan sisälle sijoitettuna!
Mervin työ STX Europella on monipuolista ja vaihtelevaa. Työ koostuu hankkeiden ja kehitysprojektien koordinoinnista eli siitä, että hankkeet ja projektit menevät yrityksen suuntaviivojen mukaisesti ja pysyvät kasassa. Lisäksi on hallinnollisia asioita, kuten budjetointia ja raportointia. Osa toimesta on yhteyshenkilönä toimimista isoissa kansallisissa ja kansainvälisissä projekteissa, eli tehtävänä on palavereissa oloa miettien ja visioiden sitä, miten tulevaisuudessa laivanrakennusta saataisiin kehitettyä. Pohdinnan alla ovat muun muassa tuotteen rakennustapa, rakentaminen tietyssä ajassa sekä taloudellisuus. Tavoitteena on koko laivaprojektin kehittäminen yhdessä alihankkijoiden kanssa. Työhön kuuluu myös paljon matkustamista niin koti- kuin ulkomaillakin. Matkustamista on noin kahtena päivänä viikossa ja vuodessa ulkomaapäiviä kertyy noin 40. Kotimaassa matkustaminen liittyy lähinnä Telakan ulkopuolella pidettäviin kokouksiin ja ulkomaanmatkat yleensä jonkun pro-jektin kokouksiin tai konferensseihin osallistumiseen ja esityksien pitoon. Myös ajan hermolla py-syminen kuuluu työhön. Alan kirjallisuutta, lehtiä ja julkaisuja on seurattava ja peilattava omaan työhön. Lisäksi esiintymistaidot ja kielitaito ovat oleellinen osa työtä kansainvälisessä yrityksessä. Parasta työssä on työn aktiivisuus eli se, että työ on liikkuvaa ja siinä tapaa erilaisia ihmisiä eripuolilta Eurooppaa.
Mervin työhön kuuluu paljon kommunikointia sähköpostin välityksellä eli äidinkielen taidot ovat tärkeitä. On paljon kirjoittamista, kokouksiin kutsumista ja erilaisten asialistojen valmistelua. Ja sitä matkustelua, johon menee osa päivistä. Työpäivät päättyvät usein kello viiden aikoihin.
Teknillinen ala avaa mahdollisuuksia
Teknillisen koulutuksen valitsemisessa on Mervin mielestä se hyöty, että se avaa monia mahdollisuuksia. Laivahan on kuin pieni kaupunki; siellä tarvitaan monenlaista osaamista hyvinkin erilaisiin työtehtäviin ja juuri tietyn kapean alan erikoisosaamista. STX Europella onkin töissä osaajia noin 200 erilaisella ammattinimikkeellä. Aina ei tule ajatelleeksi, että laivanrakennuksessa tarvitaan muun muassa teatteri- ja äänentoistoteknologiaa!
Hyvänä pointtina on huomata myös mahdollisuus erikoistua talon sisällä oman mielenkiinnon mukaan teknillisen alan opintojen jälkeen. Koulutus antaa vankan ymmärryksen tekniikasta, joka puolestaan antaa pohjan kehittyä STX Europella asiantuntijaksi. Esimerkiksi insinööreillä on mahdollisuus toimia myös myynti- ja markkinointitehtävissä sekä henkilöstöhallinnossa. Pitää kuitenkin olla valmis jatkuvasti oppimaan uutta, olla avarakatseinen ja muutoskykyinen. Työllisyystilanne näyttää Mervin mukaan nyt ja tulevaisuudessa hyvältä.
Sosiaalisten taitojen, kirjallisten taitojen, esiintymistaitojen ja kielitaidon kehittäminen on tärkeää teknillisellä alalla. Lisäksi kannattaa käydä projektinhallintaan liittyviä kursseja. Vinkkinä Mervi antaa, että jo opiskeluvaiheessa kannattaa hakeutua alan harjoitteluun, jotta sitten tietää millaisia työtehtäviä ja ammatteja yrityksissä on tarjolla.
STX Europe
STX Europe on yksi maailman suurimpia laivanrakentajia. Konsernilla on 15 telakkaa ympäri maailman ja yhteensä 16 000 työntekijää. Turussa, Raumalla ja Helsingissä sijaitsevat STX Europen Suomen telakat kuuluvat Cruise-liiketoiminta-alueeseen. STX Europe työllistää Suomessa suoraan noin 3800 henkilöä ja sen lisäksi suuren joukon suomalaisten yhteistyökumppanien väkeä, ja näin hyödyttää koko ympäröivää seutua. Suomalaisista telakoista Turku on suurin ja erikoistunut suuriin risteilyaluksiin. Raumalla rakennetaan autolauttoja, pienempiä risteilyaluksia ja erikoisaluksia kuten jäänmurtajia ja merivoimien aluksia ja Helsingissä matkustaja-autolauttoja.
