'


Mediatekniikan insinööri Tomi Valkonen työskentelee testauskonsulttina Endero Oy:ssä. Huolellinen ohjelmistotestaus on välttämätön vaihe ohjelmistosuunnittelun ja käyttöönoton välissä. Testaus tilataan yleensä eri paikasta kuin missä ohjelmisto on kehitetty, sillä ulkopuolinen testausammattilainen löytää virheet ja kehityskohteet tehokkaasti.

Tietotekniikka on luova ala

”Kuva, että it-alalla kaikki olisi vain tylsää koodin vääntämistä, on täysin väärä”, Tomi painottaa. ”Projekteissa jokainen on tekemisissä monien eri osa-alueiden kanssa, joista koodaus saattaa olla vain yksi. Työssä ollaan tekemisissä ihmisten kanssa hyvinkin paljon. Mitä suuremmasta ja vaativammasta työstä on kyse, sitä tärkeämmäksi kommunikointi nousee. Ryhmätyötä tämä lopulta on.”

”Luovuutta pääsee käyttämään teknologian parissa yllättävänkin paljon. Ongelmiin löytyy yleensä ratkaisu, kun osaa luovasti soveltaa ja hyödyntää tietojaan ja taitojaan.”

Tomin tehtävänä on suunnitella testausta erilaisille ohjelmistokehityshankkeille. Siihen kuuluvat esimerkiksi kuormitustestaus, järjestelmätestaus ja regressiotestaus. Työpäivät vaihtelevat sen mukaan, mitä vaihetta projektissa eletään. Normaalisti viikot koostuvat projektisuunnittelusta, sovelluksien analysoinnista, testauksen kehittämisestä, testien suunnittelusta ja toteutuksesta sekä tapaamisista suunnittelijoiden ja projektipäälliköiden kanssa.

Työtehtävien kirjo yllätti

Tomi totesi tekniset laitteet ja tietokoneiden kanssa touhuamisen omikseen. Ammatiltaan hän halusi luovuutta tekniikan lisäksi, mutta muutkaan kuin tekniset alat eivät olleet poissuljettuja. Mediatekniikan koulutuksen monipuolinen sisältö vaikutti hänestä kiehtovalta.

Ylioppilaaksi tulon jälkeen Tomi haki ammattikorkeakouluun, mistä hän valmistui keväällä 2005. Jo koulun ohessa Tomi työskenteli it-alan yrityksissä suunnitellen web-, mobiili- ja digi-tv-sovelluksia. Ensimmäinen työpaikka valmistumisen jälkeen oli GE Healthcare ja tehtävä mobiilien sairaalasovellusten testaus. Sieltä hän siirtyi Enderolle, missä tulee pian vuosi täyteen testauskonsulttina.

”Työelämään siirtyessä yllätti positiivisesti se kirjo, millaisia erilaisia tietotekniikan työpaikkoja on olemassa. En ollut osannut ajatella, että ihmisiä tarvitaan niin moniin eri rooleihin”, Tomi kertoo.

IT-alan koulutusta Tomi pitää monipuolisena. ”Aika hyvin pystyy suuntautumaan itseään kiinnostaville alueille kuten ohjelmointiin, laadunvarmistukseen, multimediaan, liikkuviin järjestelmiin, projektien hallintaan tai myynnin ja liiketoiminnan tukemiseen.”

Luovuutta ja mielikuvitusta vaativia töitä tulee tehtyä vapaa-ajallakin, esimerkiksi animointia, kuvan- ja äänenkäsittelyä, graafiikkaa ja pelisuunnittelua. ”Tosin näissäkin hommissa hienon lopputuloksen saa vain tekemällä todella paljon töitä.”

Huolellinen suunnittelu kannattaa

Työelämässä Tomi on panostanut erityisesti projektien suunnitteluun. ”Hyvällä suunnittelulla säästää paljon aikaa, välttyy ongelmilta ja asiakassuhdettakin pystyy paremmin hoitamaan.” Tekniseltä puolelta hän on hankkinut lisää tietoa siitä, miten erilaisia teknisiä ratkaisuja hyödynnetään liiketoiminnan apuna. Testausta tulee opiskeltua koko ajan. Jatkokoulutustakin Tomi on harkinnut, mutta muutama vuosi työelämässä tuntuu tässä vaiheessa hyvältä.

IT-alan työllisyystilannetta Tomi pitää hyvänä ja palkkaa kilpailukykyisenä. Ulkomaille lähtökään ei olisi elämään positiivisesti suhtautuvalle miehelle ongelma. Opinnot antoivat sen verran laajan osaamispohjan, että alan työpaikkoja voi katsella varsin laajasti.

”Parasta työssä on, että saa olla tekemässä uutta ja nähdä sen myös toimivan oikein. Myös se on mukavaa, että saa työskennellä oman alansa osaajien kanssa.” Elämässä Tomille on tärkeää läheiset ja se, että saa tehdä asioita, joista itse todella pitää.

”Tulevaisuus on tällä hetkellä valoisa. Vielä pystyy hyvin valitsemaan mihin täällä työelämässä haluaa erikoistua ja mihin siinä pyrkiä”, Tomi summaa.


Endero Oy
Endero Oyj on suomalainen tieto- ja viestintätekniikan ratkaisuja tarjoava yritys. Palvelut kattavat Microsoft-ratkaisut, ohjelmistokehityksen, testauksen ja laadunvarmennuksen sekä digitaalisen viestinnän kokonaisuudet. Helsingin Punavuoressa sijaitsevassa Enderossa työskentelee tällä hetkellä hieman yli 100 ICT-osaajaa. Tarjontaa täydentää yhtiön tuore palvelukeskus Pietarissa.
Endero haluaa olla asiakkaan kumppani, joka tuo lisäarvoa asiakkaan liiketoiminnan kehittämiseen tietoteknisin keinoin. Tärkeä osa Enderon palvelukokonaisuutta on läheinen yhteistyö valittujen teknologiakumppanien kanssa. Teknologiakumppaneiden kautta asiakkaalle voidaan tarjota laaja näkymä eri teknologiaratkaisujen toimivuuteen.